Matkalla

Minulla on reppu täynnä tavaraa, mukana kaikki mitä tarvitsen jos ja kun lähden. Olen matkalla, pelottaa, koska en tiedä minne mennä tai mitä tehdä. Sydän haluaa kotiin, mutta en tiedä missä se on.

Olen hukassa, kuljen ympäri paikkoja, etsien hyväksyntää, kunnioitusta ja huolenpitoa. Ilman vaatimuksia. Koska niitä en voi kuitenkaan täyttää. En nyt enkä koskaan.

Olen huono. Olen liikaa jotain, mitä muut toivovat, etten olisi. Tuntuu, etten kelpaa.

Ja tuntuu, että olen yksin. En tiedä kenelle puhua. Ja en tiedä miten jatkan, vai jatkanko ollenkaan.

Kylmän veden alle painautuminen houkuttelee liikaa.

Ja kuljen samoja teitä mitä jo monen vuoden olen kulkenut. En näe loppua, kaikki vain jatkuu.

Ei ole olemassa hyvää. Minulle.

Satama

Meri rauhaton, ja taivas tummempi kuolemaa

Olen väsynyt täällä seilaamaan

Voimani hiipuvat ja tähdet kotiin johtavat

Tän väsyneen kulkijan

Sinut mielessäni jo nään, se hetken lämmittää

Mut matka vielä pitkä on, en voi nyt levähtää

Mä matkaani yksin kuljen, pitkin rantaa autiota

Jolla kallio huutaa kylmyyttään ja aallot karkaavat

Jatkan matkaani eteenpäin, jo ikävä kotiin on

Sut vihdoin tunnelin päässä nään, oot valoa hehkuvaa

Maailma loistaa silmissäs ja voin vapaasti hengittää

Mä lopulta pääsen satamaan, voin silmät sulkea

Sä olet rauhaa, unelmaa, oon kotiin tullut taas

Odotan

Pohja alkaa häämöttämään, tipun hiljalleen kuin höyhen. Yksin pimeydessä, kun en unta saa ja pirut mulle huutelee.

Odotan päivää, jolloin aurinko paistaa ikuisesti tai maa romahtaa altani. Odotan hyvyyttä tai pahuutta. Jotain johon hukuttautua. Jotain johon kadota. Jotain josta pitää kiinni.

Odotan päivää, jolloin kunnioitus ja arvostus ei ole pikkuasioista kiinni, odotan päivää, jolloin voin elää onnellisena juuri niin kuin haluan. Sitä päivää ennen joudun piilottelemaan ja peittämään osan itsestäni. Hupun alla en osaa hymyillä enkä nauttia elämästä. 

Ja ennen sitä päivää, jolloin minua rakastetaan, en osaa rakastaa itseäni.

Maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten

Haluaisin joskus tulevaisuudessa herätä omasta pikku kämpästäni onnellisena aamuaurinkoon. Aurinko paistais korkeista ikkunoista sisään. Siellä olis kuvia seinällä, vanhat tapetit ja puulattia. Leveät ikkunalaudat, joilla istuessani katsoisin yli kaupungin, kun ihmiset juoksentelee ympäriinsä ja miten sade hakkaa maahan. Olisin turvassa siellä, kuuntelisin musiikkia, ehkä vinyylejä. Mulla ois koko seinän kokoinen kirjahylly, se täynnä kirjoja ja pieniä patsaita, ehkä matkamuistoja joistain paikoista. Siinä hyllyssä olis pari munkin kirjoittamaa kirjaa. 

Mulla olis lattialla itämaisia mattoja, kirjavia, täynnä tarinoita. Ne olisin haalinu maailmalta. Keittiössä olis vanhat kaapit, keltaset ehkä, kunnon retrokeittiö. Mulla ois vohvelirauta ja kaasuliesi. Mun vaaleanpunainen kahvinkeitin ja leivänpaahdin pääsis myös sinne. Keittiössä olis pyöreä ruokapöytä, keskellä sitä olis maljakko, jossa keltaisia tulppaaneja. Ikkunalaudoilla olis ruukkuja joissa kasvattaisin erilaisia rehuja, basilikaa, tilliä, persiljaa. Olisin kasvissyöjä. Pitkän yrittämisen jälkeen olisin vihdoin onnistunu jättämään lihan kokonaan pois. Joisin aamuteen, huomatkaa, ei kahvia, siinä pöydän äärellä, lukien samalla lehteä, hyvin luultavasti hesaria tai vaikka hufvudstadsbladetia. Lukisin lehdestä varsinkin kulttuurisivut, tulevat teatteriesitykset ja kirja-arvostelut. 

Päivällä menisin omaan pieneen työhuoneeseeni. Ikkunaa vasten olis iso tummanruskea kirjotuspöytä, sen edessä puinen tuoli, sellainen kuin muumipapalla, kyl te tiedätte. Istuisin siinä päivät pitkät, kirjottaisin. Kirjoja, novelleja, lehtijuttuja, runoja, lauluja, tarinoita, faktaa ja fiktiota. Työhuoneen seinillä olis hyllyjä, nekin täynnä tavaraa, mun kamera ja objektiivit. Välillä tekisin myös valokuvaajan hommia. Kuvaisin lapsia leikkipuistossa, ihmisiä syöttämässä sorsia lammella, vanhuksia kertomassa kuulumisiaan kyläkaupassa, rakastavaisia kukkivan omenapuun alla kesällä. Pitäisin välillä valokuvanäyttelyitä kirjastoissa ja muualla. Myisin kuvat tauluina halukkaille. Olisin kokopäiväinen taiteilija, en kirjailija, valokuvaaja, toimittaja tai muu, vaan taiteilija. Tekisin kaikenlaista mitä mieleen tulee. Kirjoittaisin, kuvaisin, piirtäisin, askartelisin. Jatkaisin mun nykyisiä harrastuksia. Mulla ois iso, musta ja kiiltävä flyygeli olohuoneessa. Soittelisin sitä aina kun huvittaisi. Kuvaisin ja kirjottelisin päivän tekemisiäni blogiin. Kutoisin villasukkia ja huiveja itselleni ja muille.

Mulla olis pari kissaakin. Toinen ainakin olis venäjänsininen. Ne kehräis onnellisena mun nahkasohvalla auringon lämmittäessä niiden turkkeja. Ne olis aiheuttanu pöytiin parit naarmut, mut ei se haittais, tois vaan kodikkuutta lisää. Mulla ei olis paineita imuroimisen ja ikkunoiden pesemisten takia. Mulla olis kämpässä aina vähän sekasta, villasukat lojumassa nurkassa, lehtiä pöydillä, paljon kirjavia koristetyynyjä sohvalla, kuppeja vieri vieressä tiskipöydällä. Pieni kaaos aina. Ja mä tykkäisin siitä, mä viihtyisin mun kodissa. Voisin elää siellä just sellaista elämää kuin haluisin. Olisin aika paljon yksin, koska mä viihdyn hyvin yksin. Välillä, vaikka torstai-iltaisin, kokkaisin kuitenkin kunnon illallisen ja kutsuisin ystäviä syömään. Puhuttais läpi asioita ja naurettais. Kuunneltais hyvää musiikkia, jotain suomalaista, missä olis hyvät sanat ja laulettais mukana. Täysillä, välittämättä vaikka kuinka huonot äänet meillä olis. 

Mulla olis myös hieno kylpyhuone, jossa olis vanhat ja mahtipontisen hienot kaakelit ja kylpyamme. Ehkä pieni sauna myös. Aamupäivisin meikkaisin ison kultareunuksisen peilin edessä itteni. En paljoa, vähän ripsiväriä ja huulipunaa. Sitoisin kukkahuivilla hiukset kiinni. Mulla olis ruskeet hiukset, ehkä ihan omanväriset. Pitkät, ainakin puoleen selkään asti. Kiharat ja vähän rastoja myös ja niissä puuhelmiä. Antaisin mun hiusten olla ja mennä miten tykkää. Olisin vähän niinku sellanen luonnonlapsi. Eläisin muutenkin mahdollisimman vähällä. En ostais turhia taulutelkkareita tai iphoneja, vaan kaiken tarvittavan, joskus tietenkin mun tyylisiä vaatteita, mut nekin kirpputoreilta tai jostain ekokaupoista. Kauluspaitoja, mekkoja, villapaitoja. Voisin opetella kutomaan villapaitojakin. Mulla ois risti kaulassa ja muita koruja, ranteet täynnä rannekkeita, korvat täynnä renkaita ja joukossa se yks venytys, niinku nykyäänkin.

Olisin just niin kun haluan, en menis muiden suunnitelmien mukaan. Eläisin omaa elämääni, omalla tyylilläni. Ja olisin onnellinen. 

Todellakin olisin onnellinen.

Jumissa

Mulla on vapaus.

Mä voisin tehdä mitä vaan. Mut mä istun kotona. Olen koneella, kuuntelen musaa, kirjotan, nukun, joskus ehkä vähän syön ja luenkin. Kuinkakohan monetta iltaa taas mietin millasta mun elämä vois olla. Jos tekisin asialle jotain.

Mutta kun mä en uskalla/jaksa/viittii ottaa sitä yhtä pientä askelta johonkin suuntaan. Joten mä kulutan aikaani vaan tässä loputtomassa labyrintissä. Etsien jotain johon takertua.

Ehkä mulla ei oo tarpeeks kiinnostusta ja intoa asioita kohtaan. 

Ehkä mä vaan haluan tappaa elämäni tähän tyhjyyteen.

Mä haluan jonkun, jonka takia elää.

Syyn elää.

Mä ite en oo enää riittävä siihen.

Sattumaako vain?

Ootteko ikinä miettiny sellaista asiaa kuin sattuma?

Mä oon vahvasti sitä mieltä, että sellaista ei edes ole olemassa. Puhuin tästä aiheesta vanhempien kanssa yks kerta ja olivat eri mieltä kuin mä. Tai ainakin yrittivät selittää että miten joku on sattumaa. Mutta kuvitelkaa vaikka tilanne, jossa olet vaikka noin pari vuotta sitten tehnyt jotain väärää, olkoon mitä vaan, mutta väärää silti. Sen vääryyden takia joudut kärsimään. Parin vuoden päästä löydät jotain tai tapaat jonkun. Ymmärrät miten asia oikeasti on. Ja se ei oo sattumaa. Vaan olet joutunu kärsimään siitä ja lopulta ymmärrät asian. Ja jos et olis joutunu kärsimään siitä, et välttämättä olis ymmärtäny asian oikeeta laitaa. 

Mulle on tällaisia tilanteita sattunu montakin kertaa, tuon tapaisia ja täysin erilaisiakin. Ja niitä on lähes kokoajan. Koska kaikki asiat nivoutuu yhteen. Ihan kaikki. 

Mä ainakin itse saan koko tästä ajatuksesta voimaa. Varsinkin huonoina hetkinä on hyvä ajatella, että tälläkin on jokin tarkoitus. 

Ihan kaikella on tarkoitus. Pätee tämä sitten johonkin tapahtumaan, asiaan, ihmiseen, tilanteeseen. Kaikella. 

Ei sellaista oo kuin sattuma. On vaan kohtalo ja tarkoitus.

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Mä haluaisin itkeä. Itkeä itteni uneen ja myöhemmin oivaltaa että kaikki onkin ihan hyvin. Puhdistaa itkulla mieleni ja ajatukseni. Mutta kun mä en osaa. 

Mä en osaa enää itkeä. Vaikka yritänkin niin mitään ei tapahdu.

Mun päivät on samaa mustavalkosta rutiinia. Herää, ota lääkkeet, syö jotain, tee jotain, ihan sama mitä, syö taas vähän, mieti vähän asioita, käy ulkona, ota taas lääkkeet, mene nukkumaan. Sama uudestaan. Joka helvetin päivä. 

Mun elämä on tylsää. Ja musta on tullut tunteeton. Mikään ei tunnu miltään. Enkä mä tällasta ittelleni halunnut. 

Muut niin halusi. Ne, jotka määräs mulle kauheen kasan lääkkeitä ja sano että nä auttaa, ja sulle tulee parempi olo. Ja vitut.

Haistakaa paska joka vitun ihminen joka luulee et tä on mulle hyväksi. 

En tunne oikeestaan paljoa huonoa enää mutten hyvääkään. Mun mielialakäyrä näyttää tasapaksua mustavalkosta viivaa.

Mulle on ihan sama mitä tapahtuu. Ei millään oo oikeestaan väliä.

Ja tä on niin kamalaa. 

Mikään ei oo minkään arvosta enää.

Eikä mua edes vieläkään itketä. 

Koska kaikki on ihan sama
Pikku pirut on turruttanu mun mielen.
Mun tunteet.
Mut.

Kun elämässä kaiken menettää silloin vapaus on ainut mitä käteen jää

Eilen päätin et on kesä. Laitoin mekon päälle ja converset jalkaan. Oli hyvä fiilis.

Turun kadut oli liukkaita aamuyöllä. Ei ollutkaan kesä. Mut ei ollut kylmäkään.

Kävelin kavereiden perässä ja söin popcorneja samalla taivasta katsellen ja hymyillen. Se oli sellanen infinite momentti. 

Päätin et elän täysillä nyt ko voin. Niinku vuonna 85. Leffa oli paras minkä oon ikinä nähny.

Eput iskee aina helvetin kovaa. Samoin Popeda. Ihan mahtavaa.

Yöllä ajeltiin ympäri kyliä. Nähtiin valkoinen jänis ja öistä tietä. Oli tosi kiva ilta. Ihanaa valvoa seitsemään ilman huolta huomisesta.

Elämä vois aina olla tällaista. Tai no mä voin tehdä siitä just sellasta mitä haluun.

Taas miljoonannen kerran älysin että aika on tässä ja nyt ja mulla on hetki vielä aikaa olla kunnolla nuori, villi ja vapaa.
Kellot ja velvollisuudet voi unohtaa. 

50 turhaa ja ei niin turhaa faktaa musta

En muista oonko koskaan tehny mitään niin ja niin monta faktaa minusta postauksia. Ajattelin nyt kerrankin kertoa jotain turhia ja satunnaisia mut yleensä aika kiinnostavia pikkuseikkoja kera vanhojen kuvien.

1. Mulla on synttärit 12 päivän päästä eli 29.1. 2. Synttärilahjaksi pyysin lisää aterimia. Ärsyttää ko kokoajan joutuu tiskaamaan haarukoita ko ne pakkaa aina loppumaan. 3. Salaatit on varmasti maailman parasta ruokaa. 4. Siitä syystä mun joskus tulevan miehen on syötävä salaatteja ja muita mun kasvissörsseleitä, muuten ei tuu mitään. 5. Haluisin olla kasvissyöjä, mut kinkku on liian hyvää. 6. Oon tällä hetkellä ihan täysin koukussa Posteljoonan musiikkin, soi kokoajan. 7. Osaan soittaa pianon lisäksi rumpuja, kitaraa ja harmonikkaa. En tosin nykyään enää varmaan kovin hyvin. 8. Haluisin renkaan nenääni, ei septum vaan sellaisen ihan pikkuruisen tohon sivulle. 9. En oo ikinä tehny kulmakarvoilleni mitään, vaan joskus nyppiny vähän. Oon onnellinen siitä et mul on luonnostaan tummat kulmat. 10. Mulla ei myöskään oo ikinä ollu mitään tekokynsiä. Silti multa kysytään tosi usein onko mulla sellaset, ei, nä on vaan mun omat kynnet, jotka oon onnistunu kasvattamaan tosi vahvoiks ja pitkiksi.

11. Haluisin, ja aionkin, joskus asua Maarianhaminassa. Rakastan sitä kaupunkia. 12. Kuuntelen oikeesti ihan älyttömän huonoa musiikkia. Mun kaverit ei yleensä tykkää yhtään jos mä valitsen musiikin. 13. Yks mun unelmista, joka varmaan ei ikinä toteudu, olis olla töissä sellasessa sivistyneessä pianobaarissa ja pimputella pianoa päivät pitkät. Pitää varmaan vähän viel treenata. 14. Mulla on outo pelko, pelkään nimittäin rullaportaita. Sitä et kaadun niissä tai astun harhaan. Kummallista, hissejä sit taas en pelkää enkä normaaleja portaita. 15. Ahdistun tosi helposti ihmisten keskellä, varsinki ison ihmismassan. Välillä ahdistaa liikkua jopa kaupungilla, koska kaikkialla on vaan ihmisiä. 

16. Mä en oo käyny kovin monella keikalla. Haluisin kyllä. Oon tainnu nähdä livenä vaan Pasan, The Reed Fagsin, Jukka Pojan ja JVGn. Tai no olin mä elämä lapselle-konsertissa mut se on vähän eriasia. 17. Voisin koska vaan muuttaa mökille mun omaan pieneen poikamiesboksiin jos vaan olis mahdollista. Siellä voisin viettäää loppuelämäni onnellisena. 18. Mä viihdyn tosi hyvin yksin, kunhan seurana on musiikki. 19. Huvittaa, ko molemmilla pikkuveljillä on upouudet ja hienot älypuhelimet ja mulla on Nokian vanha perusluuri mikä aikoinaan on varmaan maksanu tyyliin 60e. Mut se on uskollinen ja just paras. Ois mulla jossain kaapissa yks Nokian älypuhelinkin, mut se on tyhmä. 20. Sanon aina kaikille et oon tosi huono kokkaa, joka osittain on tottakin, mut kyllä mä oikeesti osaisin taikoa vaikka millaset gourmee ateriat jos vaan tahtoisin ja jaksaisin laiskuudeltani.

21. Musta ei oo ikinä oikeen pidetty Kustavin piireissä. Mä oon aina ollu se kummallisuus ja jotenkin porukoista ulkopuolella oleva. Ja edelleen. Tai sitten musta vaan tuntuu siltä. 22. Haluisin kirjottaa kirjan joskus. En tiedä mistä, mut se ois hienoa, meinaan musta tuntuu, että mulla on jonkinlaisia kirjailijan lahjoja jossain alla piilossa. 23. Haluisin ehkä myös olla opettaja, mut en varmaan ikinä jaksa opiskella niin paljoa ja mun luonne on varmaan ihan vääränlainen siihen ammattiin... 24. Oon asunu pian puol vuotta yksin omassa asunnossa ja kaupungissa. Sitä ennen oon asunu 16 vuotta kunnassa jossa kaikki tuntee kaikki ja asukkaita on noin 800. Oon nyt vasta alkanu jotenkin sopeutua tänne. En silti kokonaan ikinä. 25.En oo ikinä ollu missään etelän lämmössä, oon ollu vaan Ruotsissa ja Virossa ja lentokoneellakin oon lentäny vaan kaks kertaa ja nekin Suomen rajojen sisällä. 

26. Olin joskus tosi lahjakas kuvaamataidossa ja piirtämisessä. Yläasteella se vaan jotenkin jäi, harmittaa, siitäkin on varmaan 3 vuotta ko oon viimeks kunnol piirtäny jotaan. En varmaan osaakkaan enää. 27. Ja jos osaisin piirtä tositosi hyvin, haluisin olla tatuoija. Tatuoisin varsinkin kaikkia pin up-tyylisiä kuvia. 28. Vihasin ja inhosin joskus coca-colaa oikein sydämeni pohjasta, mut nykyään sitä löytyy aina mun jääkaapista ja kauheet vierotukset tulee jos en jostain syystä vaikka päivään juo sitä. Mulla on sen innottamana myös seinälläni coca-cola-seinäkalenteri. 29. Mua ärsytti ko äiti vaihto sukunimensä mentyään naimisiin iskän kans, en ois ite ikinä vaihtanu Nyholm-nimeä tylsään Niemiseen. Haluisin ite joskus ehkä vaihtaa sukunimeni tuohon Nyholmiin. 30. Haluaisin myös kokeilla töitä merellä. Voisin seurata isoisäni jalanjälkiä merikapteenina. Mulla kyl näit ammattihaaveita riittää...

31. Kyllästyn kaikkeen tosi helposti ja nopeesti. Ärsyttävää. Siks haluisin kokoajan uudistaa mun ulkonäköä, vaatetusta, sisustusta, kaikkea. 32. Oon myös tosi kärsimätön. Oon liian kaikki nyt ja heti-tyyppinen ihminen.  33. Sietokyky mulla taas on ihan huipussaan. Siedän aikapaljon kaikennäköstä. En tietenkään loputtomiin mut tosi pitkään. 34. Oon myös älyttömän hyvä vittuilemaan takasin. Sen lisäks mua ei yhtään kiinnosta mitä muut ajattelee musta tai mun tekemisistä ja keksin aina vastalauseen kaikkeen mitä joku ikinä sanookin. 35. Yläasteella mun ruotsi oli 10 ja se olikin mun lempiaine. Nyt en oo melkeen vuoteen opiskellu ruotsia, pelottaa et en osaa enää ja haluisin opiskella ja oppii sitä kokoajan vaan lisää. 

36. Oon myös opiskellu saksaa kuus vuotta. Yläasteelle ihan ysiin asti vihasin sitä mut lukiossa silti vaan jatkoin sitä ja sain käytyäkin kaks kurssia sitä. Haluisin taas jatkaa sen opiskelua myös. 37. Haluisin myös niin paljon käydä Saksassa. Hassua et on opiskellut kieltä monta vuotta mut ei oo ikinä ollu siellä. 38. En syö kalkkunaa, banaania, oliiveja, sosekeittoa tai jogurtteja. Musta ne kaikki on vaan niin sietämättömiä syötäviä. 39. En oo yli kuukauteen juonu melkeen yhtään tippaa alkoholia ja tästä oon aika ylpeekin. Mulla kun sen kulutus on ollu joskus ihan liiallista. Lääkäreiden mielestä ainakin. 40. Olin joskus nuorempana tosi hyvä koulussa. Ala-asteella mun keskiarvo oli vielä melkein ysi. Sen jälkeen kaikki lähtikin menemään huonompaan suuntaan. 

  

41. Mun vanhemmat ei pidä mua yhtään luotettavana ainakaan, mut oon tosi luotettava siten et jos mulle kertoo jonkun jutun ni varmana pysyy vaan mun tietona. Mä een nää mitään järkee siinä miks pitäis mennä puhumaan toisten asioista tai levitellä jotain juttuu. 42. En oo melkeen ikinä ottanu aurinkoa silleen tosissaan et koittaisin ruskettua, mul ei riitä kärsivällisyys siihenkään. Siks varmaan oon aina niin valkonen kesälläkin. 43. Viime kesänä olin vaan kerran uimassa, pari päivää ennen ko mursin varpaani enkä sen jälkeen enää kesäl edes saanu mennä. En muutenkaa oikeen välitä uimisesta. Oon siihenkin liian laiska. 43. Ja niinkuin ootte saattanu huomata, oon älyttömän laiska ja toi laiskuus haittaa kyl selvästi mun elämään. Monesti vaan istun koneella tai kuuntelen musaa ja aikaa oikein lentää enkä huomaa mitään. Näin sitä vanhenee. 44. Oon myös tosi hidas. Oon oikein tunnettu siitä et jos ollaan syömässä ni se on aina mä jota saa lopuks odotella. 45. En oo myöskään varmaan ikinä ollu ajoissa missään. Joskus päätän et nyt lähden ajoissa jonnekkin mut enhän mä voi lähtee siis oikeesti ajoissa minnekkään. Siinähän menee aikaa ihan hitosti hukkaan. Ikuinen myöhästelijä siis olen. 

46. Tykkään ääripäistä. Esim haluisin asuu Ahvenanmaalla tai sitte Lapissa. Tai Islannissa tai Afrikassa. En tykkää mistään perusjutuista vaan etin aina jotain vähä erikoisempaa. Tääki no jossain suhteessa vähän huono ominaisuus mussa. 47. Musta voi päältäpäin luulla et oon älyttömän itsevarma ja mul ois tosi hyvä itsetunto, mut se ei oo ollenkaan totta. Vaikka en välitäkkään muista ja muiden mielipiteistä niin oon tosi epävarma itsestäni ja kaikesta. 48. Yks mun unelma on et joskus vuosien päästä mulla on Kustavissa meren rannalla vanha ja iso puutalo. Mahtaakohan olla edes mahdollista et siellä olis semmonen mulle noin 20vuoden päästä... 49. Mietin huvikseni välil minkä nimisiä mun lapset tulee olee ja kaikkee muuta kivaa. Pientä vauvakuumetta on vähän väliä mut ehkä odotan ainakin sen viis vuotta vielä. 50. Sen sijaan haluisin niin tänne omaan pieneen kotiini kissan seuraksi. Yhdessä me valvottais yöt ja nukuttais päivät ja syrjäännyttäis koko tästä yhteiskunnasta. 

Myrskyn jälkeen on poutasää

Mä oon ite sitä mieltä, et jos on kokenu jotain, vaikka jotain tosi huonoakin, mistä oot saanu jotain, oppinu jotain uutta tai  kasvanu ite sen takia, niin se on ollu sen arvosta. Vähän niinkun kompensoiden sitä huonoa tuoden jotain uutta tai hyvää.

Mun vuosi oli just sellanen. 

En oo ikinä kokenu mitään vastaavaa ja oon varma, et se oli pahinta ja vaikeinta aikaa ikinä mun tän hetkisen elämäni aikana. Mä en edes tiedä mistä se kaikki paha olo oli muhun tullu, mut olin ihan pohjalla ja olin varma, et tämä ei tästä tuu muuttumaan muutaku viel pahemmaksi.

Syksyl oli paljon muutoksia. Kotoa omaan asuntoon muutto, uusi koulu, uudet kuviot, uusi kaupunki, uudet ihmiset, vaikeudet koulussa ja muutenkin elämässä, vähän kaikessa... Lopulta en kestäny herätä aamuisin enkä ainakaan mennä kouluun tai nähdä ihmisiä. Jäin vaan sänkyyn makaamaan. Niin meni pari kuukautta ehkä. En tarkkaan muista, jossaan vaiheessa syksyä mun muistikin heikenty eikä mulla oo jostain asioista enää tuskin mitään muistikuvia. 

Mä lopetin koulun joksikin aikaa. Nukuin päivät ja valvoin yöt. Lopulta lopetin kokonaan koulunkäynnin. Joulukuussa otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin iltalukiossa. Oon nyt periaatteessa samassa tilanteessa kouluasioiden suhteen kun viime vuonnakin. Haku on edessä helmikuun lopussa. Jännittää, enkä edes tarkkaan tiedä minne aion hakea. Uskon, et se selvii mulle pian.

Jossain vaiheessa syksyä mä aloin saamaan apua. Mun usko oli vahva siihen, että ihan sama, näin asiat on eikä siitä muutu. Pitkään. Vasta ihan pari viikkoa sitten, en edes huomannu sitä millon se tapahtui, asiat alko asettumaan ja rullaamaan paremmin. 

En ala nyt tarkemmin selittelemään mitä mulla on ja mitä on tapahtunut, mut uskon, et kaikki ymmärtää mitä paha olo tarkottaa. En selitä myöskään sitä, miten sain apua ja miten asiat alko järjestymään, en nää sille nyt tarvetta, joskus jos koen asian tarpeelliseks kertoo, teen sen. 

Tuona aikana kun olin yksin, mietin asioita maasta taivaaseen ja löysin uusia asioita. Itsestäni, elämästä ja maailmasta. Tiedän nykyään selvemmin kuka oon, mitä haluan ja mitä teen. 

En voi vieläkään sanoa, et asiat ois täysin hyvin. Mut ne on paremmin. Ja oon tyytyväinen siihen. Oon löytäny uusia puolia itsestäni, oon nyt enemmän minä ko ennen, oon ehkä itsevarmempi ja vahvempi ku ainakaan viimeseen kolmeen neljään vuoteen.

Löydän nykyäänkin elämästä huonoja puolia, mut yritän ajatella, et pohjalta on matka vain ylöspäin ja myrskyn jälkeen on poutasää. 

Oon oppinut elämään paremmin hetkessä ja tiedän, että vaikka vaikeuksia tulis edelleen vastaan, mä oon matkalla eteenpäin niistä oppineena, entistä vahvempana.