Pohja alkaa häämöttämään, tipun hiljalleen kuin höyhen. Yksin pimeydessä, kun en unta saa ja pirut mulle huutelee.
Odotan päivää, jolloin aurinko paistaa ikuisesti tai maa romahtaa altani. Odotan hyvyyttä tai pahuutta. Jotain johon hukuttautua. Jotain johon kadota. Jotain josta pitää kiinni.
Odotan päivää, jolloin kunnioitus ja arvostus ei ole pikkuasioista kiinni, odotan päivää, jolloin voin elää onnellisena juuri niin kuin haluan. Sitä päivää ennen joudun piilottelemaan ja peittämään osan itsestäni. Hupun alla en osaa hymyillä enkä nauttia elämästä.
Ja ennen sitä päivää, jolloin minua rakastetaan, en osaa rakastaa itseäni.
1 kommentti:
Samaistun jälleen täysin..
Lähetä kommentti