Mä haluaisin itkeä. Itkeä itteni uneen ja myöhemmin oivaltaa että kaikki onkin ihan hyvin. Puhdistaa itkulla mieleni ja ajatukseni. Mutta kun mä en osaa.
Mä en osaa enää itkeä. Vaikka yritänkin niin mitään ei tapahdu.
Mun päivät on samaa mustavalkosta rutiinia. Herää, ota lääkkeet, syö jotain, tee jotain, ihan sama mitä, syö taas vähän, mieti vähän asioita, käy ulkona, ota taas lääkkeet, mene nukkumaan. Sama uudestaan. Joka helvetin päivä.
Mun elämä on tylsää. Ja musta on tullut tunteeton. Mikään ei tunnu miltään. Enkä mä tällasta ittelleni halunnut.
Muut niin halusi. Ne, jotka määräs mulle kauheen kasan lääkkeitä ja sano että nä auttaa, ja sulle tulee parempi olo. Ja vitut.
Haistakaa paska joka vitun ihminen joka luulee et tä on mulle hyväksi.
En tunne oikeestaan paljoa huonoa enää mutten hyvääkään. Mun mielialakäyrä näyttää tasapaksua mustavalkosta viivaa.
Mulle on ihan sama mitä tapahtuu. Ei millään oo oikeestaan väliä.
Ja tä on niin kamalaa.
Mikään ei oo minkään arvosta enää.
Eikä mua edes vieläkään itketä.
Koska kaikki on ihan sama
Pikku pirut on turruttanu mun mielen.
Mun tunteet.
Mut.
Pikku pirut on turruttanu mun mielen.
Mun tunteet.
Mut.
2 kommenttia:
ää voi ei tollaset tunteet on ihan kamalia, voimia!! <3 mulla on ihan sama juttu noiden lääkkeiden kanssa... mulle sanotaan että ne auttaa mutta ei ne auta. sitten lisätään annosta, eikä vieläkään mitään muutosta missään. sitten otetaan toinen lääke mukaan, vaihdetaan taas pariin kertaan lääkitystä, ilman tuloksia. suoraan sanottuna ihan vitun turhauttavaa. möhmöh :c
Hansu: Kiitos ja samoin sinne! <3 Mullakin vaan lisätään annosta ja lääkkeitä eikä kukaan ymmärrä et se ei auta... Huonontaa vaan koko tilannetta.
Lähetä kommentti